- Käytä mikrokupua. Ensimmäinen hankinta, joka mikroaaltouunin kanssa kannattaa hankkia on mikrokupu. Se säästää ensinnäkin aikaa. Kuvun alla ruoka lämpenee nopeaminen. Ruoka lämpenee myös tasaisemmin lämpimässä kuvun alla. Toiseksi kupu ehkäisee mahdolliset roiskeet uunin seinämiin ja niin uuni pysyy puhtaampana. Älä käytä grillivastusta ja mikrokupua yhtä aikaa.
- Pese uuni säännöllisesti. On jo sinänsä mukava, että uuni on puhdas. Käytännösssä likainen uuni pidentää lämmitysaikaa, koska osa tehosta menee hukkaan. Mikroaallot kun eivät erottele ruokaa ja muuta orgaanista ainetta, seinissä oleva rasva lämpenee aivan saman lailla kuin lautasella oleva kaurapuurokin. Likaisesta uunista kuluu pohjan pinnoite nopeasti. Kun pinnoite on kulunut pois niin alkaa ruostuminen.
- Säädä tehoa. Meilkein on jo unohtunut, että mikron tehoa voi myös säätää. Ensimmäisissä mikroissa oli kaksi kiekkoa. Toiseen käännettiin lämmitysaika ja toisesta valittiin teho. Nykyään on digitaaliset valitsimet ja monenlaisia lämmitysohjelmia. Monet eivät silti osaa edes säätää tehoa tai edes tiedä niin voi tehdä. Käytetään aina maksimitehoa.
Muutama pikkuvinkki:
- käytä muovilusikkaa/-haarukkaa. Sen voi jättää uuniin.
- älä laita lautasta/astiaa keskelle pyörivää alustaa vaan vähän reunalle. Tällöin ruoka kiertää enemmän ja lämpenee tasaisemmin.
- jos popkornit palavat mikrouunissa niin säädä tehoa pienemmälle. Laita patalappu pussin alle. Se estää pohjan kuumenemisen liikaa.
3 viisasta kommenttia:
Lisäyksenä vielä kaiken varalta: Ei metallia mikroon! Huonossa tapauksessa(esim. hernaripurkki) aiheuttaa räjähdyksen mikrossa, hyvässä lykyssä selviät vain sillä että metalli kuumenee tulikuumaksi oltuaan hetken mikrossa ja saat ehkä palovamman.
"Säädä tehoa" ja heti lopussa sanotaan "Käytetään aina maksimitehoa.".
Säädä tehoa tulkitaan tehon vaihtelemiseksi muuttujien kuten lämmitettävän ruoan mukaan, mutta viimeinen virke on eri mieltä.
>käytä muovilusikkaa/-haarukkaa. Sen voi jättää uuniin.
Kaikkia muoviesineitä ei voi käyttää mikron kanssa. Eikä edes kaikkia normaaliin uuniin tarkkoitettuja posliiniastioitakaan. Metalliesineet ovat suorastaan vaarallisia.
Jos mikrossa on myös grilli joutuu miettimään tosi tarkkaan mitä astioita ja esineitä voi käyttää, koska grillin kanssa ei voi käyttää muovia ja mikroaalloilla ei voi käyttää ainakaan metalliesineitä.
Lähetä kommentti