Vinkkejä kirjoittajalle

Tässä muutama vinkki ja ajatus kirjoittamisesta.

Aluksi kannattaa miettiä mikä on kirjoituksen tarkoitus ja kohderyhmä. Se määrittelee kirjoituksen sisällön ja tyylin. Asiateksti luodaan eri tavalla kuin kertomus tai tarina.

Kirjoittamisen vaiheet

Luonnostele. Tee ranskalaisin viivoin runko kirjoituksesta. Järjestele lista loogiseen järjestykseen ja käy mielessäsi läpi sisältö.

Tee raakaversio. Otsikoiden alle kirjoita hiukan sisältöä. Unohda muotoilu. Kirjoita ainakin sen verran alkua joka asiasta, että muistat myöhemmin mitä siihen kohtaan pitää kirjoittaa. Yritä saada kaikki puolivalmiitkin asiat paperille. Usein yksi tai kaksi sanaa aiheesta riittää.

Varsinainen kirjoitustyö. Kirjoita varsinainen sisältö. Älä vielä keskity ulkoasuun tai muotoiluun. Tuota vain tekstiä mahdollisimman tehokkaasti. Anna kynän lentää. Jos on kohta josta on vaikea kirjoittaa, laita siihen merkki ja palaa siihen myöhemmin.

Viimeistele. Lue teksti ulkopuolisen silmin. Tee korjaukset ilmaisuihin ja kielioppiin. Tee samalla muotoilu ja viimeistele ulkoasu.

Kirjoittaminen on monivaiheinen ja monia eri osa-alueita käsittävä prosessi.

Seuraavia kysymyksiä voi pohtia kun laatii tekstiä.

Onko kirjoitus helppolukuista?
Onko kirjoituksen sisältämä tietomäärä kattava?
Onko kirjoitus kieliopillisesti oikein?

Tärkeintä on kirjoittaa sujuvaa tekstiä. Sanotaan, että toisilta se sujuu luonnostaan. Luontaisen kyvyn taustalla on yleensä paljon harjoittelua. Harjoittelu on vain tapahtunut jo kauan sitten, nuoruudessa tai jopa lapsuudessa. Jos on ollut kiinnostunut kirjoittamaan sujuvasti, niin sen on myös oppinut nopeasti jo varhain. Sama pätee minkä tahansa taidon kanssa.


Kirjoittamista oppii vain kirjoittamalla.
Luonnollinen tapa kirjoittamistaidon kehittämiseen on vain kirjoittaa. Kirjoittaa ja lukea omia tekstejä. Kehitystä tapahtuu kaikilla osa-alueilla. Kirjoituksesta tulee vähitellen sujuvampaa. Kielioppi kehittyy, kun aina välillä kertaa oikeinkirjoituksen sääntöjä.

Mitä tehdä jos ei millään saa aikaan sujuvaa tekstiä.

Kirjoita teksti uudelleen keskittyen sujuvuuteen. Voiko asian sanoa yksinkertaisemmin tai toisin sanoin. Lyhennä lauseita. Käytä enemmän pisteitä, vähemmän pilkkuja. Sano suoremmin. Lue jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä samasta aiheesta. Mikä tekstistä tekee parempaa tai huonompaa. Sujuvaa tekstiä on esimerkiksi sanomalehdissä ja muissa ammattikirjoittajien julkaisuissa. Tietokirjat ja varsinkin tietosanakirjat ovat hyviä sujuvan teknisen kirjoituksen lähteitä.

Omaa tekstiä kohtaan on usein liian kriittinen. Liika kriittisyys näkyy varovaisuutena kirjoituksessa. Lukija ei käytä yhteen lauseeseen sekunnin, korkeintaan kaksi. Tekstin lukija paikkaa automaattisesti ja itse edes huomaamatta kirjoittajan tekemiä virheitä. Kömpelöstäkin kirjoituksesta tulee sujuvaa sisältöä tavallisen lukijan silmissä.

Muutama vinkki lopuksi:
  • Käytä esimerkkejä ja tarinoita. Ne elävöittävät kirjoitusta ja auttavat ymmärtämään.
  • Muotoile teksti käyttäen tekstinkäsittelyohjelman mahdollisuuksia. Muotoilutapoja on lukuisia: Bold, Italic, Bold+Italic, Kirjasimen koot, mallit ja eri värit.
  • Käytä muotoiluja, varsinkin värejä hillitysti ja tarkoituksenmukaisesti.
  • Elävöitä tekstiä kuvin tai piirroksin. Kuva, vaikka ei edes liittyisi itse asiaan, näyttää hyvältä ja antaa kirjoitukselle "ryhtiä". Kuva auttaa lukijaa tunnistamaan tekstin myöhemmin.

Kaikki mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä hyvin.


Linkkejä:
http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/kirjoitt.htm
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=922
http://luovat.blogspot.com/

Hiiren vaihto tietokoneeseen

Tietokoneen osista hiiri on yleensä se kaikkein helpoimmin rikkoutuva. Se on jatkuvan mekaanisen rasituksen ja kulutuksen kohteena. Hiiri ei aina mene rikki kerralla vaan muuttuu vähitellen vaan huonommaksi käyttää. Monet hiiret ovat uutenakin niin huonoja, että niillä voi heittää vesilintua.

Kaksi tekniikkaa
Hiiriä on kahdenlaisia. Rullahiiriä, joissa hiiren pohjassa pyöreä kuula joka pyörii kun hiirtä liikutetaan. Optisia hiiriä, joissa on valonsäde tarkkailemassa hiiren liikettä.

Kaksi liitäntää
Liitäntöjä on nykyään kahdenlaisia. Niin kutsuttu ps2 liitin, joka on pyöreä pikkusormen pään kokoinen. Toinen hiirityyppi käyttää USB liitintä, joka on litteä ja ontto.

Hiiren korjaaminen
Korjaaminen kannata, koska hiiret ovat melko halpoja. Jos vika on osoittimen epätasainen tai hyppivä liike niin yleensä hiiri vain kaipaa puhdistusta. Rullahiiressä voi poistaa kuulan hiirestä ja pestä sen vaikka astianpesuaineella. Kuulapesä ja sen sisällä olevat pienet rullat kannattaa samalla puhdistaa. Optisen hiiren ongelmiin on yleensä syynä valokennon eteen menny hius. Puhdista kenno ja hiirimatto.

Uuden hiiren hankinta
Ei ole väliä oliko sinulla alunperin rulla- vai optinen hiiri. Kumpikin käy, mutta myynnissä on käytännössä vain optisia hiiria. Ja hyvä niin, sillä ne ovat parempia. Lähes joka koneeseen käyvät myös molemmat liitintyypit. USB hiiri on varmin valinta. Suuri osa täällä hetkellä myytävistä hiiristä on USB hiiriä. Mukana tulee sovitin eli adapteri jolla hiiren saa sopimaan ps2 porttiin.

Hiiren asentaminenPs2 hiiri voidaan liittää vain siihen erikseen varattuun liittimeen. Samanlaisia liitinpaikkoja on yleensä kaksi: toinen näppäimistölle ja toinen hiirelle. Liittimen päällä on yleensä pieni symboli osoittamassa kumpaan kuuluu hiiri ja kumpaan näppäimistö. Yleensä vihreä liitin on hiirelle ja violetti näppäimistölle.
USB hiiren asentaminen on helpompaa. Voit liittää sen mihin tahansa USB liitinpaikkaan. Niitä on yleensä edessä ja takana. Järkevintä on liittää hiiri taakse, jolloin edessä olevat paikat jäävät vapaaksi muille väliaikaisesti liitettäville laitteille kuten digikameralle, muistitikulle jne.
On aivan mahdollista olla ps2 hiiri ja USB näppäimistö tai toisinpäin. Ps2 liittimien käyttämistä puoltaa se, että silloin jää USB portteja vapaaksi. Ps2 portteja ei voi käyttää mihinkään muuhun. Jos USB liittimet loppuvat kesken voi ostaa erillisen USB jakajan eli USB hubin. Lisäksi koneen sisään voi asentaa erillisen USB kortin esimerkiksi silloin jos koneessa ei ole lainkaan USB paikkoja.

Tietokoneen merkkiäänet

Joskus käy niin, että tietokone käynnistyessään päästää erilaisia merkkiääniä ja näytölle ei tule mitään. Jossain on jotain vialla, mutta mitä ja missä? Erilaisilla merkkiäänillä yritetään viestittää käyttäjälle missä voisi olla vika.
Ohjekirja ei luonnollisestikaan kerro asiasta mitään. Tässä selityksiä tavallisimpiin:

1. Ei ääntä: Emolevy voi olla rikki. Jos ei kuulu yhtään mitään, ei edes tuulettimen hyrinää, niin silloin luultavasti virtalähde on hajonnut. Virtalähteestä on myös voinut vain palaa sulake. Jos olet lisännyt oheislaitteita koneeseen (lisäkiintolevy yms) niin syynä voi olla, että virtalähteen teho ei riitä. Myös prosessori tai muistit voi olla huonosti paikallaan.
2. Yksi lyhyt piippaus. Normaali ääni, kaiken pitäisi olla kunnossa. Kone käynnistyy eli boottaa normaalisti.
3. Yksi pitkä piippaus ja kone sammuu sen jälkeen: Viallinen tai väärin asennettu prosessori eli CPU. Prosessori voi myös puuttua kokonaan.
5. Kaksi lyhyttä piippausta: vikaa CMOS asetuksissa.
6. Yksi pitkä - yksi lyhyt DRAM ERROR, muistivirhe.
7. Yksi pitkä - kaksi lyhyttä näytönohjain tai näyttö (eli monitori) vika (kytkentä tms).
8. Yksi pitkä - kolme lyhyttä Näppäimistö virhe. Se tavallisin, näppäimistö johto irti tai näppäimistö kuollut.
9. Yksi pitkä ja yhdeksän lyhyttä ROM Error. Koneen sisäisen muistin virhe.
10. Pitkä jatkuva piippaus Muisti (DRAM) ei ole asennettu kunnolla tai puuttuu kokonaan.
11. Lyhyt jatkuva piippaus Virran syötössä ongelmia.
12. Kaksiääninen sireeni Ylikuumenemistila tai jännite on raja-arvojen ulkopuolella. Voi aiheutua kun konetta ylikellotetaan eli viritetään.
13. Neljä piippausta ja kone sammuu: Tuuletinongelma tai BIOS ei saa tuuletinsignaalia.

Pizzan paisto

Pizza kannattaa valmistaa valmiista pizzapohjista, joita myydään kauppojen pakastealtaissa.

Pikaohje:
1. Ota uunipelti esille. Käytä tarvittaessa leivinpaperia (valmiit arkit ovat parhaita).
2. Aseta pizzapohja(t) uunipellin päälle.
3. Sivele halutessasi tomaattimurskaa/tomaattipyreettä pizzapohjan päälle.
4. Laita täytteet pizzan päälle.
5. Ripottele päälle juustoa.
6. Kuumenna uuni noin 225 asteeseen.
7. Laita uunipelti uuniin.
8. Odota noin 10 minuuttia tai kunnes pizza näyttää kypsältä.
9. Ota pelti pois uunista. Käytä patalappua tai uunikinnasta.
10. Syö pizza. Älä polta suutasi.

Vinkkejä:
  • Pizzan reunat palavat helposti. Niin ei käy jos voitelet pizzan reunat vedellä tai öljyllä ennen paistamista.
  • Voit lisätä valmiin pizzan päälle oreganoa.
  • Laita uuni päälle ensimmäisenä niin se lämpenee pizzan valmistuksen aikana.

Täytteet:
Pizzan täytteeksi kelpaa lähes mikä vaan. Päätäytteenä ovat voivat olla esimerkiksi katkarapu, tonnikala, kinkku, jauheliha, salami/pepporini. Lisätäytteinä ananas, herkkusieni, persikka, paprika, jalapeno. Päälle laitetaan yleensä juustoa. Kevytjuustosta ei saa kovin hyvän makuista. Maustetuista juustoista käytetään yleensä aurajuustoa tai parmesan juustoa.

Perunoiden keitto

Pikaohje (tummennettuna oleelliset toimet)
1. Pese perunat. Valitse mielellään keskenään samakokoisia perunoita.
2. Laita kattila noin puolilleen vettä.
3. Laita kattila liedelle ja käännä levyn teho maksimiin (= nuppi kohtaan 6).
4. Kun vesi kiehuu laita perunat kattilaan. Voit lisätä vähän suolaa.
5. Vähennä levyn tehoa noin puoleen. Nuppi kohtaan 3-4.
6. Anna kiehua noin 20 minuuttia tai kokeile haarukalla milloin peruna on pehmeä.
7. Kaada kuuma vesi pois.
8. Voit tarjoilla perunat samassa kattilassa missä ne on keitetty.

Käyttämällä kantta nopeutat veden kiehumista ja säästät energiaa.

Muutama vinkki:
  • isot perunat vaativat enemmän aikaa kypsymiseen ja saattavat mennä halki keitettäessä.
  • perunat kypsyvät vielä pöydässä jos kattila on lämmin ja perunoita on paljon.

Kananmunien keittäminen


Pikaohje:
1. Laita kananmunat kattilaan.
2. Lisää vettä niin, että kananmunat peittyvät.
3. Laita kattila liedelle ja liesi suurimmalle teholle. Nuppi asentoon 6.
4. Kun vesi kiehuu vähennä lieden tehoa. Nuppi asentoon 3-4.
5. Anna kiehua 4-10 minuuttia. Sen jälkeen nuppi asentoon 0.
6. Kaada kuuma vesi pois.
7. Täytä kattila kylmällä vedellä.
8. Odota 1-2 minuuttia ja kaada kylmä vesi pois.
9. Tarjoile kanamunat.
Käyttämällä kantta säästät energiaa. Käytä kantta myös apuna kun kaadat veden pois.

Kananmunat voi keittää kattilassa. Lisää kattilaan vettä sen verran että kanamunat peittyvät. Voit laittaa kananmunat kylmään tai kuumaan veteen. Kylmään veteen laittaminen on helpompaa kun munat voi asettaa käsin veteen. Kuumaan veteen laitettaessa kanamunat kannattaa laskea veteen lusikalla, koska pudotettaessa ne helposti särkyvät.

Sopiva keittoaika kylmään veteen laitettaessa on 4-10 minuuttia, laskettuna siis siitä hetkestä kun vesi alkaa kiehua. Keittoaika riippuu siitä monesta asiasta:
Ovatko kananmunan huoneenlämpöisiä vai jääkaappikylmiä? Jääkaapista otettu kylmä kananmuna vaatii enemmän keittämistä.
Laitetaanko kananmunat kylmään vai kuumaan veteen? Laitettaessa kylmään veteen kanamuna lämpenee jo veden kuumetessa.
Jäähdytetäänkö kanamunat heti kylmässä vedessä vai vain huudellaan ja laitetaan irtonaisena pöytään? Irtonainen kuuma kananmuna kovenee vielä keittämisen jälkeen. Kylmään veteen upotettu kananmuna jäähtyy nopeasti.

Kanamunan kuori irtoaa parhaiten kun munat upotetaan keittämisen jälkeen hetkeksi kylmään veteen. Jos pidät kananmunia kylmässä vedessä pitkään, niin ne kylmenevät myös sisältä.

Vinkkejä:
Kanamunia voi keittää myös perunoiden kanssa. Lisää kananmunat kun perunoiden keittoaikaa on jäljellä 5-10 minuuttia.

Ohje samasta aiheesta löytyy myös osoitteesta avuton.com/kananmunan-keittaminen , jos näillä ohjeilla ei onnistut.

Joulukinkun paistaminen

Ohjeita miten valmistan joulukinkun. Ohjetta voi soveltaa myös muunlaisen paistin valmistamiseen, jolloin kirjoituksessa mainitut ajat ovat huomattavasti lyhyemmät. Paistin tai kinkun etiketissä on yleensä ohje kyseisen lihan valmistamiseen.

Kinkun sulatus Jos olet hankkinut pakastekinkun, niin se pitää sulattaa ennen paistamista. Mitä hitaammin sulatat kinkun, niin sitä parempaan lopputulokseen pääset. Sulata kinkku aluksi jääkaapissa 2-4 vuorokautta. Viimeisen puolivuorokautta tai vuorokauden kinkkua voi pitää jääkaapin lämpimämmässä osassa, viileäkaapissa. Huomaa, että sulavasta kinkusta valuu nesteitä.

Sulatettu kinkku
Nosta kinkku paistopäivän aamuna huoneenlämpöön. Tällöin kannattaa poistaa kinkkua mahdollisesti ympäröivä muovi. Kinkku kannattaa asettaa paikkaan, jossa kinkusta valuvat nesteet eivät haittaa, esimerkiksi tiskialtaaseen tai sen päälle. Jos omistat paistomittarin, niin laita se kinkkuun jo tässä vaiheessa. Aseta mittarin mahdollisimman keskelle lihaa, kuitenkin niin, että mittarin pää ei osu luuhun. Tämän vältät kun vedät lopuksi mittaria ulospäin puoli senttiä. Laita mittari myös niin, että kun kinkku on uunissa näet kinkun lämpötilan avaamatta luukkua. Kinkku on valmis paistettavaksi kun sisälämpötila on 6-11 astetta.

Kinkun paistaminen
Joulukinkun paistamisessa on niin monta koulukuntaa kuin on miestäkin. Tärkeintä on paistaa kinkku kypsäksi. Kinkusta tulee vaaleampi, mehevämpi ja kosteampi kun paistaa pitkään alhaisessa lämpötilassa. Tällöin kinkku saa olla rauhassa uunissa koko yön. Kinkku on silloin myös hieman rasvaisempi ja suolaisempi koska nesteet eivät ole päässeet virtaamaan ulos kinkusta. Kinkku on kypsä kun sisälämpötila on vähintään 72 astetta. Kinkun voi ottaa ulos pari astetta aieminkin. Monesti kinkun lämpötilan annetaan nousta aina 80 asteeseen saakka. Paistamiseen kuluu aikaa noin tunti painokiloa kohden. Voit käyttää kinkkupussia. Muista tehdä pieni reikä kinkkupussiin, että lämpö pääsee pois pussista. Käytä aina korkeareunaista uunipeltiä uunin pohjalla. Sinne valuvat nesteet kinkusta. Kinkkupussiin voi halutessaan tehdä reiän, jolloin nesteet pääsevät valumaan uunipellille.
Sopiva paistamislämpö on 100 - 150 asteen välillä, sopivimpana pidetään 125 astetta. Aluksi lämpötilaa voi pitää korkeammalla. Noin puoli tuntia 200 asteessa. Tämä nopeuttaa kinkun paistamista ja tappaa bakteerit kinkun pinnasta.

Paistamisen jälkeen
Ota kinkku uunista ja poista mahdollinen kinkkupussi. Kinkusta valunutta rasvaa ja nesteitä ei tule missään tapauksessa kaataa viemäriin, jossa ne kovettuvat ja tukkivat putket. Hävitä neste biojätteen tai sekajätteen mukana. Nestettä voi käyttää myös esimerkiksi kastikkeen valmistukseen. Kääri kinkku esimerkiksi folioon ja anna vetäytyä ja jäähtyä tunnin verran. Kuorruta kinkku sinapilla ja ravistele päälle korppujauhoa. Ruskista kuorrutus kuumentamalla kinkku uunissa 200-250 asteessa reilu kymmenen minuutin ajan kunnes kinkku on kauniin ruskea. Kinkun kuorrutukseen voidaan käyttää myös hunajaa, hunajasinappia, siirappia, marmeladia tai edellä mainittujen sekoituksia. Tavallisen korppujauhon lisäksi pinnalle voi laittaa ruiskorppujauhoa, hienonnettuja hapankorppua, murskattuja maissihiutaleita, seesaminsiemeniä, mantelijauhetta, hienonnettua mysliä tai yrttejä.

Mitä voi sattua...
  • Unohdat tehdä reiän paistopussiin ja se pullistuu ja repeää pohjasta. "Mehut" valuvat lattialle ja ties mihin.
  • Huomaat tehdä reiän vähän ennen halkeamista. Reiästä tulee tulikuumaa höyryä ja poltat kätesi.
  • Unohdat laittaa uunipellin uunin pohjalle tai se on liian matala. Paistoliemi ja rasva valuvat uunin reunoja pitkin lattialle.

Kahvin keittäminen


Kahvin keittäminen ei ole kovin vaikeaa. Sen oppii parissa minuutissa. Hyvän kahvin keittäminen on vähän vaikeampaa, moni ei opi sitä koskaan. Hyvän kahvin keittämisen salaisuus on kahvin oikea mittaaminen ja kahvin asianmukainen säilytys.


Kahvin ostaminen
Jos keität kahvia kahvinkeittimellä tai muuten suodatat kahvin suodatinpussin läpi, niin osta suodatinjauhatus kahvia. Kahvipaketissa on yleensä pieni kahvinkeittimen, suodattimen tai suodatinpussin kuva. Samaa kahvimerkkiä myydään sekä suodatinjauhatus että pannujauhatus kahvina. Jos kuitenkin ostit pannujauhatus kahvia, niin no hätä. Laita vain vähän enemmän kahvijauhetta niin se ajaa saman asian.

Kahvinkeittimellä
Huuhtele pannu vedellä. Jos keittimellä ei ole pitkään aikaan keitetty kahvia, niin pese pannu huolella ja pese myös suodatin. Mittaa vettä sopiva määrä. Mittaamisen apuna voit käyttää esimerkiksi samoja kuppeja joista kahvi juodaan. Jos keität kahvia vieraille, niin keitä mieluummin vähän enemmän kuin vähemmän. Aseta suodatinpussi suodattimeen. Monet taittavat suodatinpussin reunat, jolloin pussi on vähän kestävämpi ja päästää kahvin hitaammin läpi. Annostele kahvijauhe. Sopiva määrä on yksi mitallinen per pieni kahvikuppi (1 1/4 dl). Kahvinkeittimen kyljessä on yleensä mitta-asteikko josta näkee paljonko keittimeen on laitettu vettä. Yleensä hyvä muistisääntö on, että ensimmäinen mitallinen annetaan "koneelle" ja sitten yhtä monta mitallista jauhetta kuin mitta-asteikossa on kuppeja. Pieniä kupillista kohti mitallinen on "tasan" eli kahvijauhe ei ylety mitan reunojen yli ja isoja kuppeja käytettäessä mitat ovat kukkuraisia.
Jos kahvista tulee liian vahvaa niin lisää kahvin joukkoon kuumaa vettä. Liian laihan kahvin saa vahvemmaksi lisäämällä suodattimeen pari mitallista kahvia ja keittimeen puoli desiä vettä.

Ilman kahvinkeitintä
Nykyään harvoin enää keitetään kahvia ilman kahvinkeitintä. Keittimet ovat halpoja ja sähköä on saatavilla lähes kaikkialla. Ilman kahvinkeitintä keitetään kahvia retkillä ja kesämökeillä joissa ei ole sähköä. Vaikka kahvinkeitin olisi rikki, niin sen avulla voi edelleen keittää kahvia! Muista kytkeä rikkinäinen keitin aina irti sähköverkosta. Annostele jauhe normaalisti suodattimeen. Kuumenna vesi liedellä, vedenkeittimessä tai mikroaaltouunissa. Kaada vesi hitaasti suodatinpussiin. Jos keität kahvia paljon, niin lisää vettä useassa erässä aina kun edellinen vesi on laskeutunut. Tällä tavoin kahvia voi myös keittää kesämökillä, jolloin tarvitset vain kannun ja suodattimen. Suodatin pitää olla sellainen, että se tulee kannun päälle eikä kiinni kahvinkeittimeen (jos on toimiva tippalukko, niin kahvinkeittimessä kiinni oleva malli kelpaa). Tällä tavoin keitettynä kahvi ei pysy kauaa lämpimänä. Lämpimänä pysymiseen auttaa jos: laitat kannun alle patalapun tai pari palaa talouspaperia, huuhtelet kannun kiehuvalla vedellä juuri ennen keittämistä tai kaadat valmiin kahvin termospulloon.
Pannukahvin keitto
Monen mielestä pannukahvi on sitä ainoaa oikeaa kahvia. Niin tai näin, niin aina ei ole kahvinkeitintä saatavilla, jolloin kahvi on keitettävä ilman sitä. Pannukahvin keittämiseen tarvitset pannujauhatus kahvia. Paketissa on yleensä kahvipannun kuva. Pannujauhatus kahvin on suurirakeisempaa. Kuumenna vesi kiehuvaksi kahvipannussa ja kaada kahvijauhe veden sekaan. Jauhetta tulee mitallinen tai kukkura ruokalusikallinen desilitraa kohti. Anna kahvin hautua noin 5 minuuttia. Kahvinporot laskeutuvat tänä aikan pannun pohjalle. Suodatinkahvijauhe kelpaa huonosti pannukahviin koska kahvijauhe on hienojakoista eikä laskeudu kunnolla pannun pohjalle. Jos käytössä on suodatin, niin kahvin voi lopuksi kaataa suodattimen läpi. Monet suodattavat myös pannukahvin, jolloin valmiin kahvin joukossa ei ole kahvinporoja ja keitetyn kahvin saa kaikki juotavaksi. Pannukahvin voi keittää hätätilassa myös missä tahansa astiassa joka kestää kuumaa. Pannukahvin voi esimerkiksi valmistaa litran teräsmitassa, jolloin kahvi annostellaan mitan pohjalle ja kiehuva vesi kaadetaan päälle.
Kahvin säilytys
Kahvin pahin vihollinen on ilma. Se koskee niin valmista kahvia kuin kahvijauhettakin. Valmis kahvi kannattaa nauttia heti keittämisen jälkeen. Termospullossa tai termoskannussa keitetty kahvi säilyy pidempään, koska sinne ei pääse ilmaa. Kahvijauhe kannattaa säilyttää ostopakkauksessa tiiviisti suljettuna ja mielellään sekin suljetussa kahvipurkissa. Todelliset kahvin ystävät sanovat, että kahvipaketista saa vain yhdet hyvät kahvit, ne ensimmäiset. Jos keität kahvia harvoin, osta kahvi pienessä paketissa. Älä keitä kahvia kovin pitkään auki olleesta paketista. Se ei ole vaarallista, se vain on pahaa.
Muuta
Kahvinkeittimiä on myös muunlaisia kuin perinteisiä kahvinkeittimiä. Aromikeitin eli perkolaattori ja erikoiskahvien valmistukseen tarkoitetut suuremmat "kahvikoneet". Näiden kanssa kannattaa menetellä kuten valmistajan ohjeessa neuvotaan.
Kahvin maustaminen
Kokeiluhaluisille muutama vinkki kahvin maustamiseen. Kahvin joukkoon voi laittaa mitä vain mikä sopii omaan makuun. Juoksevan aineen voi sekoittaa valmiiseen kahviin. Kiinteän aineen voi laittaa suodatinpussiin kahvijauheen joukkoon jolloin se liukenee valmiin kahvin joukkoon. Se mikä ei liukene jää suodatinpussiin. Kokeilla voi esimerkiksi suklaata. Kokeile ainakin kerran ensin itse ennen kuin tarjoat vieraille. Muista myös, että kahvinkeittimeen kaadettavan veden joukkoon ei pidä koskaan laittaa mitään ylimääräistä.

Ohjeet on kirjoitettu uudelleen ja lähetetty avuton.com palveluun. Uudet ohjeet löytyvät: avuton.com/kahvin-keittaminen Siis jos näillä ei onnistunut.

Linkkejä
Kahvi.net kahvin annostelu
Moccamaster, hyvä kahvi
Paulig, pannukahvin valmistus