Omatoimimatkan suunnittelu Kreikkaan


Omatoimimatka sopii niille, jotka eivät pelkää haasteita ja jotka ovat valmiita joustamaan. Kreikka on Euroopan alueella erinomainen omatoimimatkaajan kohde, sillä se on edelleen turvallinen ja matkan eri osat on helppo järjestää jo Suomesta käsin. Tai halutessa vasta paikan päällä, jos olet liikkeellä turistisesongin ulkopuolisina kuukausina, lähinnä ennen kesäkuun alkua tai sitten syyskuun puolivälin jälkeen.
Valitse matkasi ajankohta sen mukaan, oletko vilukissa vai ”husky” ja kuinka vehreää näköalaa kaipaat. Vilukissojen kannattaa valita syys- tai lokakuu, jolloin ilmat ovat vielä mukavan lämpimät, samoin kuin merivesi. Syksyllä tosin ympäristö ei enää normaalisti ole yhtä vehreää, koska kesän kuuma aurinko on paahtanut heinät ja pensaat. Mikäli haluat vaellella kukkaloiston ja vehreänruohikon keskellä, valitse kevät ja sen uskomaton väriloisto.
Kannattaa myös miettiä, kuinka omatoiminen haluat olla. Suomesta käsin voit varata lentojen lisäksi jo majoituksen, mutta turistihuipun eli keskikesän ulkopuolella löydät suhteellisen helpolla hotellin paikan päälläkin. Voit myös varat hotellin, tai muun majoituksen, vain pariksi päiväksi, jolloin sinulla on katto pään päälle siksi aikaa, kun etsit juuri sitä ihanteellisinta hotellia. Turha majoittua koko lomaa rakennustyömaan vierellä tai vilkkaan kadun varrella. Ja Kreikassa leiriytyminen oman mielen mukaan ei ole sallittua.
Jos olet matkalla perheesi kanssa, saattaa olla parasta vuokrata kohteessa auto käyttöön. Silloin teidän ei tarvitse odotella auringon alla bussia ja kantaa olka vääränä tavaroita nähtävyydeltä toiselle. Auton voit vuokrata pariksi päiväksi ja tutustua niiden aikana kauimpana sijaitseviin perheen valitsemiin nähtävyyksiin ja rantoihin. Taksia kannattaa välttää, koska se on suhteellisen kallista lystiä Kreikan maallakin. Autoa ei muuten sitten missään nimessä kannata kuskata laivalla saarelta toiselle, sillä muuten huomaat lomakukkarosi kuihtuvan silmissä. Kreikan teillä ajaminen tosin vaatii silmiä niskaankin ja aimo annoksen kärsivällisyyttä. Mutta niitähän sinulla suomalaisena on kumpaakin sorttia.
Muista huolehtia suositeltavien rokotusten ottamisesta ja matka-asiakirjojen voimassaolosta. Älä jätä asioita viime tippaan, sillä esimerkiksi passin tai henkilökortin saat kyllä suhteellisen nopeasti, mutta esimerkiksi hepatiitti A- ja B-rokotukset tulee ottaa huomattavasti aiemmin. Muista myös hakea itsellesi paikallisesta KELA:sta Eurooppalainen sairaanhoitokortti, jolla saat tarvitsemasi avun yllättävien tapaturmien tai sairastumisien osuessa kohdalle samalla hintaa kuin paikalliset.
Ja ennen kaikkea, aloita suunnittelu ajoissa. Tee itsellesi muistilista tärkeistä asioista ja yliviivaa niitä sitten sitä mukaa, kun saat asian hoidettua. Lue kohteesta ja varaa lennot hyvissä ajoin, paitsi jos sinulle kelpaa äkkilähtö.
Lisää omatoimimatkasta Kreikkaan:
Omatoimisesti muihin kohteisiin:

Pikavippi

Pikavippi

Jos on mahdollista, niin pikalainan eli pikavipin ottamista kannattaa välttää viimeiseen asti. Korko on niissä aika korkea ja takaisinmaksu tulee nopeasti vastaan. Jos tilipäivään on muutama päivä jäljellä niin taloudellisinta on yrittää sinnitellä siihen asti. Tiedän, että joskus se vain ei ole mahdollista. Jotkut menot vain ovat välttämättömiä terveyden tai hyvinvoinnin säilyttämiseksi. Ei se parinkympin kulu niin mahdoton ole jos sillä selviää. Tilipäivän jälkeen maksa laina mahdollisimman nopeasti takaisin.
Voit perustaa itsellesi oman "pikavippifirman". Laita tilipäivänä piparipurkkiin 50 euron seteli. Jos rahat taas loppuvat niin lainaa purkista ja palauta seuraavana tilipäivänä 60 euroa. Pientä itsekuria se vaatii ja samalla keinolla voi lypsää ylimääräiset eurot muilta perheenjäseniltä.

Muutama luotettavaksi osoittatunut pikalaina yritys:
  • ainalaina.fi (ikää pitää olla 21 ja ensilaina 50/100 euroa)
  • risicum.fi (18v: 50-200e, 20v: 50-400e, myös kulutusluottoja)
Maksa vippi takaisin mahdollisimman nopeasti eli heti kun saat seuraavan tilin tai jokin muun maksusuorituksen.

Päivitys: Ainalainan ikäraja on laskenut 19 vuoteen. Näin siis ainakin toistaiseksi. Ainalaina on ennenkin muutellut ikärajoja, joten saa nähdä kauanko 19 vuoden raja pitää vai laskevatko sitä peräti 18 vuoteen.

Mikroaaltouunin käyttö

Muutamia vinkkejä mikroaaltouunin käyttöön ja huoltoon. Mikro on nykyään lähes joka kodissa. Sitä käytetään lähinnä ruuan lämmittämiseen ja sulattamiseen. Siihen mikro onkin parhaimmillaan. Tavalliseen uuniin verrattuna mikro on niissä tehtävissä johon se soveltuu nopeampi ja turvallisempi. Ruuan voi turvallisesti "unohtaa" mikroon vaikka puhelun ajaksi eikä mitään turvallisuusriskiä yleensä ole. Ajastinkello katkaisee virran. Tavalliseen uuniin ja keittolevyihin toivoisi myös tällaisen ajastimen.


  1. Käytä mikrokupua. Ensimmäinen hankinta, joka mikroaaltouunin kanssa kannattaa hankkia on mikrokupu. Se säästää ensinnäkin aikaa. Kuvun alla ruoka lämpenee nopeammin. Ruoka lämpenee myös tasaisemmin lämpimässä kuvun alla. Toiseksi kupu ehkäisee mahdolliset roiskeet uunin seinämiin ja niin uuni pysyy puhtaampana. Älä käytä grillivastusta ja mikrokupua yhtä aikaa.
  2. Pese uuni säännöllisesti. On jo sinänsä mukava, että uuni on puhdas. Käytännössä likainen uuni pidentää lämmitysaikaa, koska osa tehosta menee hukkaan. Mikroaallot kun eivät erottele ruokaa ja muuta orgaanista ainetta, seinissä oleva rasva lämpenee aivan saman lailla kuin lautasella oleva kaurapuurokin. Likaisesta uunista kuluu pohjan pinnoite nopeasti. Kun pinnoite on kulunut pois niin alkaa ruostuminen.
  3. Säädä tehoa. Melkein on jo unohtunut, että mikron tehoa voi myös säätää. Ensimmäisissä mikroissa oli kaksi kiekkoa. Toiseen käännettiin lämmitysaika ja toisesta valittiin teho. Nykyään on digitaaliset valitsimet ja monenlaisia lämmitysohjelmia. Monet eivät silti osaa edes säätää tehoa tai edes tiedä niin voi tehdä. Käytetään aina maksimitehoa.
Muutama pikkuvinkki:
  • käytä muovilusikkaa/-haarukkaa. Sen voi jättää uuniin.
  • älä laita lautasta/astiaa keskelle pyörivää alustaa vaan vähän reunalle. Tällöin ruoka kiertää enemmän ja lämpenee tasaisemmin.
  • jos popcornit palavat mikrouunissa niin säädä tehoa pienemmälle. Laita patalappu pussin alle. Se estää pohjan kuumenemisen liikaa.

Vinkkejä kirjoittajalle

Tässä muutama vinkki ja ajatus kirjoittamisesta.

Aluksi kannattaa miettiä mikä on kirjoituksen tarkoitus ja kohderyhmä. Se määrittelee kirjoituksen sisällön ja tyylin. Asiateksti luodaan eri tavalla kuin kertomus tai tarina.

Kirjoittamisen vaiheet

Luonnostele. Tee ranskalaisin viivoin runko kirjoituksesta. Järjestele lista loogiseen järjestykseen ja käy mielessäsi läpi sisältö.

Tee raakaversio. Otsikoiden alle kirjoita hiukan sisältöä. Unohda muotoilu. Kirjoita ainakin sen verran alkua joka asiasta, että muistat myöhemmin mitä siihen kohtaan pitää kirjoittaa. Yritä saada kaikki puolivalmiitkin asiat paperille. Usein yksi tai kaksi sanaa aiheesta riittää.

Varsinainen kirjoitustyö. Kirjoita varsinainen sisältö. Älä vielä keskity ulkoasuun tai muotoiluun. Tuota vain tekstiä mahdollisimman tehokkaasti. Anna kynän lentää. Jos on kohta josta on vaikea kirjoittaa, laita siihen merkki ja palaa siihen myöhemmin.

Viimeistele. Lue teksti ulkopuolisen silmin. Tee korjaukset ilmaisuihin ja kielioppiin. Tee samalla muotoilu ja viimeistele ulkoasu.

Kirjoittaminen on monivaiheinen ja monia eri osa-alueita käsittävä prosessi.

Seuraavia kysymyksiä voi pohtia kun laatii tekstiä.

Onko kirjoitus helppolukuista?
Onko kirjoituksen sisältämä tietomäärä kattava?
Onko kirjoitus kieliopillisesti oikein?

Tärkeintä on kirjoittaa sujuvaa tekstiä. Sanotaan, että toisilta se sujuu luonnostaan. Luontaisen kyvyn taustalla on yleensä paljon harjoittelua. Harjoittelu on vain tapahtunut jo kauan sitten, nuoruudessa tai jopa lapsuudessa. Jos on ollut kiinnostunut kirjoittamaan sujuvasti, niin sen on myös oppinut nopeasti jo varhain. Sama pätee minkä tahansa taidon kanssa.


Kirjoittamista oppii vain kirjoittamalla.
Luonnollinen tapa kirjoittamistaidon kehittämiseen on vain kirjoittaa. Kirjoittaa ja lukea omia tekstejä. Kehitystä tapahtuu kaikilla osa-alueilla. Kirjoituksesta tulee vähitellen sujuvampaa. Kielioppi kehittyy, kun aina välillä kertaa oikeinkirjoituksen sääntöjä.

Mitä tehdä jos ei millään saa aikaan sujuvaa tekstiä.

Kirjoita teksti uudelleen keskittyen sujuvuuteen. Voiko asian sanoa yksinkertaisemmin tai toisin sanoin. Lyhennä lauseita. Käytä enemmän pisteitä, vähemmän pilkkuja. Sano suoremmin. Lue jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä samasta aiheesta. Mikä tekstistä tekee parempaa tai huonompaa. Sujuvaa tekstiä on esimerkiksi sanomalehdissä ja muissa ammattikirjoittajien julkaisuissa. Tietokirjat ja varsinkin tietosanakirjat ovat hyviä sujuvan teknisen kirjoituksen lähteitä.

Omaa tekstiä kohtaan on usein liian kriittinen. Liika kriittisyys näkyy varovaisuutena kirjoituksessa. Lukija ei käytä yhteen lauseeseen sekunnin, korkeintaan kaksi. Tekstin lukija paikkaa automaattisesti ja itse edes huomaamatta kirjoittajan tekemiä virheitä. Kömpelöstäkin kirjoituksesta tulee sujuvaa sisältöä tavallisen lukijan silmissä.

Muutama vinkki lopuksi:
  • Käytä esimerkkejä ja tarinoita. Ne elävöittävät kirjoitusta ja auttavat ymmärtämään.
  • Muotoile teksti käyttäen tekstinkäsittelyohjelman mahdollisuuksia. Muotoilutapoja on lukuisia: Bold, Italic, Bold+Italic, Kirjasimen koot, mallit ja eri värit.
  • Käytä muotoiluja, varsinkin värejä hillitysti ja tarkoituksenmukaisesti.
  • Elävöitä tekstiä kuvin tai piirroksin. Kuva, vaikka ei edes liittyisi itse asiaan, näyttää hyvältä ja antaa kirjoitukselle "ryhtiä". Kuva auttaa lukijaa tunnistamaan tekstin myöhemmin.

Kaikki mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä hyvin.


Linkkejä:
http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/kirjoitt.htm
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=922
http://luovat.blogspot.com/

Hiiren vaihto tietokoneeseen

Tietokoneen osista hiiri on yleensä se kaikkein helpoimmin rikkoutuva. Se on jatkuvan mekaanisen rasituksen ja kulutuksen kohteena. Hiiri ei aina mene rikki kerralla vaan muuttuu vähitellen vaan huonommaksi käyttää. Monet hiiret ovat uutenakin niin huonoja, että niillä voi heittää vesilintua.

Kaksi tekniikkaa
Hiiriä on kahdenlaisia. Rullahiiriä, joissa hiiren pohjassa pyöreä kuula joka pyörii kun hiirtä liikutetaan. Optisia hiiriä, joissa on valonsäde tarkkailemassa hiiren liikettä.

Kaksi liitäntää
Liitäntöjä on nykyään kahdenlaisia. Niin kutsuttu ps2 liitin, joka on pyöreä pikkusormen pään kokoinen. Toinen hiirityyppi käyttää USB liitintä, joka on litteä ja ontto.

Hiiren korjaaminen
Korjaaminen kannata, koska hiiret ovat melko halpoja. Jos vika on osoittimen epätasainen tai hyppivä liike niin yleensä hiiri vain kaipaa puhdistusta. Rullahiiressä voi poistaa kuulan hiirestä ja pestä sen vaikka astianpesuaineella. Kuulapesä ja sen sisällä olevat pienet rullat kannattaa samalla puhdistaa. Optisen hiiren ongelmiin on yleensä syynä valokennon eteen menny hius. Puhdista kenno ja hiirimatto.

Uuden hiiren hankinta
Ei ole väliä oliko sinulla alunperin rulla- vai optinen hiiri. Kumpikin käy, mutta myynnissä on käytännössä vain optisia hiiria. Ja hyvä niin, sillä ne ovat parempia. Lähes joka koneeseen käyvät myös molemmat liitintyypit. USB hiiri on varmin valinta. Suuri osa täällä hetkellä myytävistä hiiristä on USB hiiriä. Mukana tulee sovitin eli adapteri jolla hiiren saa sopimaan ps2 porttiin.

Hiiren asentaminenPs2 hiiri voidaan liittää vain siihen erikseen varattuun liittimeen. Samanlaisia liitinpaikkoja on yleensä kaksi: toinen näppäimistölle ja toinen hiirelle. Liittimen päällä on yleensä pieni symboli osoittamassa kumpaan kuuluu hiiri ja kumpaan näppäimistö. Yleensä vihreä liitin on hiirelle ja violetti näppäimistölle.
USB hiiren asentaminen on helpompaa. Voit liittää sen mihin tahansa USB liitinpaikkaan. Niitä on yleensä edessä ja takana. Järkevintä on liittää hiiri taakse, jolloin edessä olevat paikat jäävät vapaaksi muille väliaikaisesti liitettäville laitteille kuten digikameralle, muistitikulle jne.
On aivan mahdollista olla ps2 hiiri ja USB näppäimistö tai toisinpäin. Ps2 liittimien käyttämistä puoltaa se, että silloin jää USB portteja vapaaksi. Ps2 portteja ei voi käyttää mihinkään muuhun. Jos USB liittimet loppuvat kesken voi ostaa erillisen USB jakajan eli USB hubin. Lisäksi koneen sisään voi asentaa erillisen USB kortin esimerkiksi silloin jos koneessa ei ole lainkaan USB paikkoja.

Tietokoneen merkkiäänet

Joskus käy niin, että tietokone käynnistyessään päästää erilaisia merkkiääniä ja näytölle ei tule mitään. Jossain on jotain vialla, mutta mitä ja missä? Erilaisilla merkkiäänillä yritetään viestittää käyttäjälle missä voisi olla vika.
Ohjekirja ei luonnollisestikaan kerro asiasta mitään. Tässä selityksiä tavallisimpiin:

1. Ei ääntä: Emolevy voi olla rikki. Jos ei kuulu yhtään mitään, ei edes tuulettimen hyrinää, niin silloin luultavasti virtalähde on hajonnut. Virtalähteestä on myös voinut vain palaa sulake. Jos olet lisännyt oheislaitteita koneeseen (lisäkiintolevy yms) niin syynä voi olla, että virtalähteen teho ei riitä. Myös prosessori tai muistit voi olla huonosti paikallaan.
2. Yksi lyhyt piippaus. Normaali ääni, kaiken pitäisi olla kunnossa. Kone käynnistyy eli boottaa normaalisti.
3. Yksi pitkä piippaus ja kone sammuu sen jälkeen: Viallinen tai väärin asennettu prosessori eli CPU. Prosessori voi myös puuttua kokonaan.
5. Kaksi lyhyttä piippausta: vikaa CMOS asetuksissa.
6. Yksi pitkä - yksi lyhyt DRAM ERROR, muistivirhe.
7. Yksi pitkä - kaksi lyhyttä näytönohjain tai näyttö (eli monitori) vika (kytkentä tms).
8. Yksi pitkä - kolme lyhyttä Näppäimistö virhe. Se tavallisin, näppäimistö johto irti tai näppäimistö kuollut.
9. Yksi pitkä ja yhdeksän lyhyttä ROM Error. Koneen sisäisen muistin virhe.
10. Pitkä jatkuva piippaus Muisti (DRAM) ei ole asennettu kunnolla tai puuttuu kokonaan.
11. Lyhyt jatkuva piippaus Virran syötössä ongelmia.
12. Kaksiääninen sireeni Ylikuumenemistila tai jännite on raja-arvojen ulkopuolella. Voi aiheutua kun konetta ylikellotetaan eli viritetään.
13. Neljä piippausta ja kone sammuu: Tuuletinongelma tai BIOS ei saa tuuletinsignaalia.

Pizzan paisto

Pizza kannattaa valmistaa valmiista pizzapohjista, joita myydään kauppojen pakastealtaissa.

Pikaohje:
1. Ota uunipelti esille. Käytä tarvittaessa leivinpaperia (valmiit arkit ovat parhaita).
2. Aseta pizzapohja(t) uunipellin päälle.
3. Sivele halutessasi tomaattimurskaa/tomaattipyreettä pizzapohjan päälle.
4. Laita täytteet pizzan päälle.
5. Ripottele päälle juustoa.
6. Kuumenna uuni noin 225 asteeseen.
7. Laita uunipelti uuniin.
8. Odota noin 10 minuuttia tai kunnes pizza näyttää kypsältä.
9. Ota pelti pois uunista. Käytä patalappua tai uunikinnasta.
10. Syö pizza. Älä polta suutasi.

Vinkkejä:
  • Pizzan reunat palavat helposti. Niin ei käy jos voitelet pizzan reunat vedellä tai öljyllä ennen paistamista.
  • Voit lisätä valmiin pizzan päälle oreganoa.
  • Laita uuni päälle ensimmäisenä niin se lämpenee pizzan valmistuksen aikana.

Täytteet:
Pizzan täytteeksi kelpaa lähes mikä vaan. Päätäytteenä ovat voivat olla esimerkiksi katkarapu, tonnikala, kinkku, jauheliha, salami/pepporini. Lisätäytteinä ananas, herkkusieni, persikka, paprika, jalapeno. Päälle laitetaan yleensä juustoa. Kevytjuustosta ei saa kovin hyvän makuista. Maustetuista juustoista käytetään yleensä aurajuustoa tai parmesan juustoa.